About Us

Katrilli, Baselin suomalainen tanhuryhmä Sveitsistä

Baselin suomalaisen tanhuryhmän perusti Suoma Lieber vuonna 1976. Suoman muutettua parin vuoden päästä pois ohjaajana toimi Marja Sertore vuoteen 2007 asti lyhyellä katkoksella vuonna 1986, jolloin ohjaajana toimi Ulla Beuret. Maija Egli toimi ryhmän vetäjänä  vuodesta 2007 vuoden 2017 loppuun asti.* Harjoitukset ovat kerran viikossa, aina maantaisin. Aktiivisina jäseninä on 14 tanssijaa, joista harjoitusiltoina tavallisesti 8-9 paikalla. (Ikämme sallii matkustelun muulloinkin kuin loma-aikoina.) Musiikin soitamme CDltä.

Katrilli oli alunperin suomalaisten naisten ryhmä. Tällä hetkellä mukana on yksi suomalainen miestanssija ja muutamia ei-suomalaisia naistanssijoita. Ikäjakautuma ryhmässämme on suuri. Vanhin tanssijoista yli 70 v ja nuorin juuri saanut vauvan. Onneksi tanhu on liikuntaa, jota voi harrastaa vauvasta vaariin tai pitäisikö sanoa mummoon. Lyhyen aikaa oli toiminnassa myös lasten tanhuryhmä Suomi-koulun yhteydessä, jota ohjasi niin ikään Marja Sertore yhdessä Katrillin jäsenen Sirpa Bürgelinin kanssa.

Tanhuja esitettiin ensin Suomi-Sveitsi-Yhdistyksen (Schweizerische Vereinigung der Freunde Finnlands, SVFF) omissa vappu-, juhannus-, ja joulujuhlissa ja säestyksestä huolehti 1970-ja 80-luvulla Revontulet-niminen musiikkiryhmä. Pian hankittiinkin oikeita kansallispukuja, jokaiselle oman mieltymyksen mukaan. Jatkossa ryhmä on esiintynyt myös paikallisissa vanhainkodeissa, sairaaloissa, kouluissa, vammaisille ja erilaisten tapahtumien avajaisissa.

Katrilli-ryhmämme oli mukana historiallisessa kulkueessa“ Basel 500 Joor bi dr Schwyz“ (Baselin kanttoonin 500-vuotisjuhla) suomalaisia edustamassa, useita kertoja Mustermessellä (MUBA= isot vuosittaiset messut Baselissa), „Juuret Suomessa“ – tapahtumassa Helsingissä, Trottoir-Festeillä (=katujuhlat) Ranskassa, Folk Festivalilla Swanagessa Etelä-Englannissa ja ainakin 10 kertaa Eurooppa-päivillä Bad Krozingenissa Saksassa. Katrilli tanhusi Honkarakenteen avajaisissa Itävallassa. Esiinnyimme Europa-Parkissa (huvipuisto) skandinaavisilla juhannusjuhlilla Saksassa. Katrilli on tehnyt myös pidempiä esiintymismatkoja, huippuna oli esiintyminen Disneylandissa Floridassa 1995 ja Hawaijilla Multikulttuurijuhlilla vuonna 2000. Vuodesta 2007 olemme esiintyneet Liestalissa Sveitsissä INTEGRA-juhlilla, jossa eri maiden ihmiset esittelevät omaa kulttuuriaan. Juhla järjestetään joka toinen vuosi.

Maija on strukturoinut esiintymisiä tiettyjen teemojen ympärille kuten pohjoismaiset tanhut, karjalaiset tanhut, salonkitanssit, modernia koreografiaa (Karu masurkka ja Rapakatrilli, Jutta Wrangen) tai yhdistelemällä ohjelmaksi erityyppisiä tanhuja eri puolilta Suomea. Maijan johdolla järjestämme myös tanssikursseja kaikille kiinnostuneille(ei pelkästään suomalaisille tanhuilijoille) teemailtoina on tarjottu esimerkiksi jenkkaa, masurkkaa tai polkkaa.

Katrilli tekee myös yhteistyötä (esiintymisiä ja kursseja) muiden Sveitsissä toimivien tanhuryhmien kanssa (Wenlat= suomalainen tanhuryhmä Zürich ja NVZ= Nordische Volkstanzgruppe Zürich). Järjestämme vuorotellen yhteisiä suomalaisen ja suomenruotsalaisen tanhun treeniviikonloppuja, jonne kutsutaan Suomesta ohjaajia ja pelimanneja. Osallistumme pohjoismaisen ryhmän järjestämiin viikonloppuihin, jonne ohjaajia saapuu Ruotsista, Norjasta,Tanskasta tai Suomesta. Aiheina ovat silloin kyseisen ohjaajamaan tanhut, polskat jne. Nämä yhteiset treeniviikonloput noin kerran vuodessa ja osallistumisemme NORDLEK-tapahtumiin vuodesta 1997 lähtien (Vaasa, Stavanger, Nästved, Göteborg, Lahti, Steijnker) on rikastuttanut ryhmämme tanssituntemusta. Sveitsiin on muodostunut uusi vuosittainen kansainvälinen nelipäiväinen VERTANTZ-Festival Röthenbachissa, jossa opetimme suomalaisia tanhuja sekä nautimme itse oppilaan roolista, jossa sai vain tanssia ja tanssia ja tanssia.

Viime aikoina kiinnostus suomalaiseen tangoon ja varsinkin Wanhaan Tangoon on lisääntynyt ja kaksi jäsentämme, Päivi Milani ja Risto Kantanen suorittivat tänä vuonna Joensuussa ohjaajakurssin. Tulevaisuudessa opettelemme keskenämme ja opetamme muillekin halukkaille myös suomalaista Wanhaa Tangoa.

Baselin SVFF-yhdistys tukee ryhmäämme vuosittain pienellä rahasummalla ja lisätuloja saamme esiintymisistä ja joka toinen vuosi järjestetyistä Joulumyyjäisistä, jonne Katrilli leipoo talkoilla karjalanpiirakoita. Tuloja käytämme kurssituksiin ja musiikin hankkimisiin. Jäsenmaksua ei ryhmässä ole, eikä ohjaajalla palkkaa.

Toimintamme on siis aktiivista ja monipuolista. Tanssin ohella hoituu myös kontakti toisten suomalaisten kanssa. Iloitsemme jokaisesta uudesta tanssista ja tanssijasta, joka innostuu tulemaan mukaan tanssimaan kanssamme.

Katrillin kotisivut www.katrilli.ch

Liestalissa lokakuussa 2013
Päivi Milani ja Maija Egli

*1.1.2018 alkaen ryhmän uuusi ohjaaja on Päivi Milani taustatukenaan Dora Statek, Maija Eglin lopetettua 31.12.2017.Aktiivitanssijoita tällä hetkellä on 14.
29.01.2017 aloitamme Lavatansseilla, joita on tarkoitus järjestää kerran kuussa.